Tunnelmatupa ja Patina-Sauna
Tunnelmatupa
ja Viehättävä, harmaantunut Tunnelmatupa on nähnyt vuosisadan elettyä elämää. Tunnelmatupa toimii tukikohtana maastoretkillämme, mutta toki tuvallakin voi pysytellä, lähiluonnon ympäröimänä. Tuvan vieressä sijaitsee nuotiopaikka Elämyskallio ja rannassa ihana Patina-Sauna.
Tämä 1800- luvun alkupuolella toiminut savutupa on kotoisin Markunmäestä, jolloin myös tilan asutus alkoi. Taloon rakennettiin myöhemmin lisää pituutta ja savutupien aika jäi taakse. ”Edistyksen” tuulet toivat tiilitalot maaseudulle ja vanha sai väistyä. Näin savutuvan puoleinen pääty rakentui nykyiseksi Haukilammen Tunnelmatuvaksi. Vuosikymmenet tupa palveli kesäloman viettäjiä läheltä ja kaukaa, kun omistajat ahkeroivat kesät maatalouspuuhissa ja karjanhoitotehtävissä. Nykyisin Tunnelmatupa on Luontovireen toiminnan sydän ja ryhmäretkien tukikohta sekä yksityistilaisuuksien pitopaikka.


Patina-Sauna
Kun luontovire on löytynyt ja mieli virkeä, saa tunnelma nousta tuvan kattoon. Puhu porise, naura täysin palkein ja lyö leppeät löylyt pihapiirin Patina-Saunassa!
Patina-Sauna on ensisijoillaan Markunmäen pellon laidalla saanut toimia tuulimyllynä jo 1800 luvun puolella. Siellä on sopivana tuulisena päivänä jauhettu Uutisruista maittavan puuron aineksiksi. Aikojen muuttuessa tuulimyllyn hirret olivat oivat vilja-aitaksi. Kunnes 1960- luvulla seinähirret siirtyivät Haukilammen rannalle, tänne kallion kainaloon antamaan Saunan suloiset löylyt harmaiden hirsien hämyssä matkalaisille ja työstä väsyneellekin.
Tupatunnelma – tuvan ja saunan vuokraus ryhmille, kesto 6 h
Koe ikimuistoinen yhteinen hetki Haukilammen Tunnelmatuvalla työporukan, kaveriporukan, juhlan tai merkkipäivän merkeissä.
Nauti tuvan tunnelmasta, lempeistä löylyistä Patina-saunan historiallisten hirsien hämyssä ja löylyjen välissä pulahda uimaan Haukilammen virkistävään veteen.
Vuokraukseen kuuluu Tunnelmatupa ja esilämmitetty Patina-sauna, neljäksi tunniksi (puolipäivä varaus, kysy myös kokopäivävaraus). Myös tuvan läheisyydessä sijaitseva Elämyskallion ulkoruokailupaikka upeine järvinäköaloineen on vuokraajan käytössä. Lisäpalveluna myös toinen sauna.
VARAUSKYSELY Tupatunnelma ja sauna
Syyskaudella 2023 varauksen kesto 6 h (4 h hinnalla)
Tupaan mahtuu 20 hlöä ja saunaan kerrallaan noin 9 hlöä. Tupamökki 80 m2 pirtinpöytineen ja kiikkutuoleineen. Tilava tupa, erillinen kammari ja keittiö. Tupaa valaisee aurinkoenergia/akkuvalaistus. Lämmitys tulisijat ja takka antaa lämmön. Ei juoksevaa vetää, juomavesi tuodaan asiakkaalle ja käyttövesi järvestä. Ulkorakennuksessa eco-wc.
Patina-sauna on puulämmitteinen. Sauna on esilämmitetty ja pesuvedet saunan säiliöön on kannettu vuokraajalle valmiiksi. Vuokraaja hoitaa itse puiden lisäyksen saunomisen aikana.
Saunalla on pukeutumiskatos mutta viereisen Tunnelmatuvan erillinen kammari toimii myös saunan pukeutumistilana. Saunasta pääsee uimaan Haukilampeen.
Lisäpalveluna tilaa ryhmälle ruokailu; keitto- ja salaattilounas/iltapala. Ateriat sisältää kahvit makean kanssa. Puolipäivä 4-6h ja kokopäivä varaukset yli 6h. Kysy tarjous.
Lyyrapuun laavu ryhmille
Lyyrapuu on nähtävä! Vietä syntymäpäivä tai tyhypäivä mieleenpainuvassa, erilaisessa ympäristössä. Lyyrapuun laavun voit varata ryhmäsi yksityiskäyttöön. Tarjoilut voit tilata valmiina LuontoVireeltä tai valmistaa itse nuotiolla.
Lyyrapuulta lähtee luontopolku, joka kiertää 2,3 kilometrin mittaisen lenkin. Lyyrapuun laavulle voi saapua myös Häähninmäeltä patikoiden tai maastopyöräillen 8 kilometrin pituisen reitin. Reittiohjeet Luontovireeltä, reitillä ei talvikunnossapitoa.
Lyyrapuun laavulla on nuotiopaikka ja oma puucee. Varusteluun kuuluvat polttopuut, kahvipannu, kattila, muurikka ja puuceessä wc-paperi.
Laavun vuokra 40 € / päivä omatoimiseen tekemiseen. Ohjatu retki/toiminta kysy tarjous. Ryhmien on mahdollista tilata laavulle myös keittoruokailu tai iltapala hintaan 25 € / hlö (min 8 hlöä)